Elämä on juhla

Juon tässä aamukahvia ja maistelen paistettua kananmunaa.
(Virhe, ei pitäisi syödä samalla kun tekee jotain muuta, jos haluaa laihtua. Pitäisi opetella syömään keskittyneesti ja ruuasta nauttien ja jotain ja jotain.)

Kananmuna on loistava ruoka. Hieno pakkaus, tyylikäs muotoilu, hyvä säilyvyys, monikäyttöinen, pirteän näköinen, herkullisen makuinen, hiilariton ja edullinen. Jos pitäisi valita vain yksi ruoka loppuelämäksi, se voisi hyvinkin olla kananmuna.
Tai tomaatti.
Sekin on loistava ruoka.

No niin, juon aamukahvia ilman maitoa, mikä ei ole ollenkaan mieleeni. Maitoa pitäisi olla. Mutta ei ole, koska en ole ehtinyt käymään kaupassa. Asialla on puolensa.
Kotona ei ole mitään ihmeempää mässättävää, joten täällä pysyy syöminen helpohkosti kontrollissa. Toinen puoli on sitten se, että en ehdi kauppaan jatkuvien menojen ja rientojen vuoksi. Tänäänkin pitää lähteä edustusjuhliin, joissa syödään ja juodaan ja humputellaan.
Sinällään ihan kivaa, elättelen jopa toiveita, että saattaisin tavata jonkun...
Mutta tosiaan painon pudottamisen kannalta ihan hanurista.

Mutta tämän päätöksenhän olen jo aiemmin tehnyt: juhlista ei tingitä. Eikä kai minunkaan loppuelämäni sentään pelkkää juhlaa tule olemaan? Ja jos tulee, niin harmi. :)

Olen asettunut painonkehityksesssä tähän jumiin näköjään koko lailla pysyvästi. Paino ei inahdakaan, ainakaan alaspäin. Sadan gramman askelmat tuntuvat tosi turhauttavilta, kun ylöspäin päästään aina kerralla ponkaisemaan jotain puolitoista kiloa...
Nyt olen sillä kaltevalla pinnalla, jossa on helppo heittäytyä selälleen, sanoa: "ihan sama" ja antaa mennä. Tällä kertaa yritän silti pitää itseni ruodussa.

Toivottakaa onnea. Ehkä tänään on liikkeellä joku ihana mies, fiksu, hauska ja pikkuisen pehmeistä naisista pitävä... 

Nää mun geenit

No niin. Aamun järkytys on koettu. Ei siis paino mennyt tällä viikolla alaspäin, vaan puoli kiloa oli tullut lisää. Tästä en tykkää, mutta osasin kyllä odottaa. Ehkä onnistun tällä viikolla paremmin, vaikka ei sekään ole sanottua, koska jälleen on luvassa erilaisia juhlia ja poikkeustilanteita. Sanonpa vain, että ihailen niitä, jotka poikkeusolosuhteissakin pystyvät pitämään syömisen minimissä.

Asiasta viidenteen. Olen viettänyt aikaa viime päivinä hoikan ystävättären kanssa. Vertailin meidän kahden syömisiä siinä samalla. Annoskoko oli melko sama, kupikin painottaa kasviksia ja ottaa niiden oheen lihaa / kalaa tai kanaa. Siinä ei ollut eroa. Hän napostelee enemmän karkkeja kuin minä, joten sekään ei selitä painoeroa. Hän harrastaa liikuntaa enemmän kuin minä, mikä saattaa selittää paljonkin. Joka tapauksessa väistämättömästi aloin ajatella geenejä ja aineenvaihduntaa. Jospa vain olen saanut sellaiset geenit, jotka olisivat olleet pula-ajalla menestymisen valtti. Ehkä minä en vain kerta kaikkiaan tarvitse ruokaa niin paljon kuin moni muu. Jos näin on, niin se on kyllä epäreilua.

Toisaalta voi yhtä hyvin olla, että tuo on vain helppo tekosyy olla lihava. "Mulla nyt on vain sellaiset geenit..." Ehkä peruskulutus kasvaa riittävästi, kun kehon painosta suurempi osa on lihasta. Nythän lähes puolet minusta on läskiä. Ja tämä ei ollut liioittelua. Body index -mittauksen jälkeen tiedän ihan täsmälleen.

Toisaalta siis lohdullista. Hoikkanakin voi syödä melko paljon, kunhan myös liikkuu ja kunhan ensin pääsee tästä älyttömästä läskimäärästä eroon.
Ainakin voin tällä ajatuksella lohduttautua. Oli se sitten totta tai ei.

Aamupaino 92,2

Ps Ostostv mainostaa juuri jotain kuolematona kuntolaitetta, jossa vain viisi minuuttia päivässä riittää laihduttamiseen ja unelmavartalosi saavuttamiseen. Pitäisiköhän tilata?

Huvittelun hinta

Kuulkaas kaikki pikku pallerot, minä olen muutaman viimepäivän ajan matkustellut, syönyt, juhlinut ja matkustellut. Vaakaa en ole käyttänyt kertaakaan, enkä nyt yhtään tiedä, miten hirveän turmiollinen tämä reissu on mahtanut olla. Varmasti on ollut, sen verran paljon on syöty ja juotu. Mutta nyt pääsen taas palaamaan arkeen. Huomenna punnitsen itseni, totean vahinkojen laadun ja määrän, ja jatkan siitä mihin jäin. Lasku voi olla kallis maksaa.

Matkasta vielä: tapasin mukavan, hauskan ja hyvännäköisen miehen, joka oli vielä kotoisin tästä aika läheltä. Aloin vahinhossa kiinnostua vähän enemmänkin illan mittaan, joten päädyttiin jatkamaan iltaa hänen huoneeseensa. Yksi asia johti toiseen, joten tuli testattua sekin, että kemia toimi. Ja sitten jälkeenpäin se ryökäle kertoo olevansa naimisissa. No, oma häpeänsä tietenkin - minähän en tiennyt, eikä ollut sormustakaan hänellä - mutta eipä niin ollen tarvitse siitäkään miehestä haaveilla. Jatkan elämääni edelleen sinkkuna.

Tässä voisi tietenkin vyöräyttää nyt katkeria katumuskyyneliä, että pitikin langeta ensitreffeillä, että eihän siitä mitään hyvää seuraa, mutta enpä kyynelöi. Ei kaduta nimittäin piiruakaan. Olipahan yhden illan ajan hauskaa.