Juon tässä aamukahvia ja maistelen paistettua kananmunaa.
(Virhe, ei pitäisi syödä samalla kun tekee jotain muuta, jos haluaa laihtua. Pitäisi opetella syömään keskittyneesti ja ruuasta nauttien ja jotain ja jotain.)
Kananmuna on loistava ruoka. Hieno pakkaus, tyylikäs muotoilu, hyvä säilyvyys, monikäyttöinen, pirteän näköinen, herkullisen makuinen, hiilariton ja edullinen. Jos pitäisi valita vain yksi ruoka loppuelämäksi, se voisi hyvinkin olla kananmuna.
Tai tomaatti.
Sekin on loistava ruoka.
No niin, juon aamukahvia ilman maitoa, mikä ei ole ollenkaan mieleeni. Maitoa pitäisi olla. Mutta ei ole, koska en ole ehtinyt käymään kaupassa. Asialla on puolensa.
Kotona ei ole mitään ihmeempää mässättävää, joten täällä pysyy syöminen helpohkosti kontrollissa. Toinen puoli on sitten se, että en ehdi kauppaan jatkuvien menojen ja rientojen vuoksi. Tänäänkin pitää lähteä edustusjuhliin, joissa syödään ja juodaan ja humputellaan.
Sinällään ihan kivaa, elättelen jopa toiveita, että saattaisin tavata jonkun...
Mutta tosiaan painon pudottamisen kannalta ihan hanurista.
Mutta tämän päätöksenhän olen jo aiemmin tehnyt: juhlista ei tingitä. Eikä kai minunkaan loppuelämäni sentään pelkkää juhlaa tule olemaan? Ja jos tulee, niin harmi. :)
Olen asettunut painonkehityksesssä tähän jumiin näköjään koko lailla pysyvästi. Paino ei inahdakaan, ainakaan alaspäin. Sadan gramman askelmat tuntuvat tosi turhauttavilta, kun ylöspäin päästään aina kerralla ponkaisemaan jotain puolitoista kiloa...
Nyt olen sillä kaltevalla pinnalla, jossa on helppo heittäytyä selälleen, sanoa: "ihan sama" ja antaa mennä. Tällä kertaa yritän silti pitää itseni ruodussa.
Toivottakaa onnea. Ehkä tänään on liikkeellä joku ihana mies, fiksu, hauska ja pikkuisen pehmeistä naisista pitävä...
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Nää mun geenit
No niin. Aamun järkytys on koettu. Ei siis paino mennyt tällä viikolla alaspäin, vaan puoli kiloa oli tullut lisää. Tästä en tykkää, mutta osasin kyllä odottaa. Ehkä onnistun tällä viikolla paremmin, vaikka ei sekään ole sanottua, koska jälleen on luvassa erilaisia juhlia ja poikkeustilanteita. Sanonpa vain, että ihailen niitä, jotka poikkeusolosuhteissakin pystyvät pitämään syömisen minimissä.
Asiasta viidenteen. Olen viettänyt aikaa viime päivinä hoikan ystävättären kanssa. Vertailin meidän kahden syömisiä siinä samalla. Annoskoko oli melko sama, kupikin painottaa kasviksia ja ottaa niiden oheen lihaa / kalaa tai kanaa. Siinä ei ollut eroa. Hän napostelee enemmän karkkeja kuin minä, joten sekään ei selitä painoeroa. Hän harrastaa liikuntaa enemmän kuin minä, mikä saattaa selittää paljonkin. Joka tapauksessa väistämättömästi aloin ajatella geenejä ja aineenvaihduntaa. Jospa vain olen saanut sellaiset geenit, jotka olisivat olleet pula-ajalla menestymisen valtti. Ehkä minä en vain kerta kaikkiaan tarvitse ruokaa niin paljon kuin moni muu. Jos näin on, niin se on kyllä epäreilua.
Toisaalta voi yhtä hyvin olla, että tuo on vain helppo tekosyy olla lihava. "Mulla nyt on vain sellaiset geenit..." Ehkä peruskulutus kasvaa riittävästi, kun kehon painosta suurempi osa on lihasta. Nythän lähes puolet minusta on läskiä. Ja tämä ei ollut liioittelua. Body index -mittauksen jälkeen tiedän ihan täsmälleen.
Toisaalta siis lohdullista. Hoikkanakin voi syödä melko paljon, kunhan myös liikkuu ja kunhan ensin pääsee tästä älyttömästä läskimäärästä eroon.
Ainakin voin tällä ajatuksella lohduttautua. Oli se sitten totta tai ei.
Aamupaino 92,2
Ps Ostostv mainostaa juuri jotain kuolematona kuntolaitetta, jossa vain viisi minuuttia päivässä riittää laihduttamiseen ja unelmavartalosi saavuttamiseen. Pitäisiköhän tilata?
Asiasta viidenteen. Olen viettänyt aikaa viime päivinä hoikan ystävättären kanssa. Vertailin meidän kahden syömisiä siinä samalla. Annoskoko oli melko sama, kupikin painottaa kasviksia ja ottaa niiden oheen lihaa / kalaa tai kanaa. Siinä ei ollut eroa. Hän napostelee enemmän karkkeja kuin minä, joten sekään ei selitä painoeroa. Hän harrastaa liikuntaa enemmän kuin minä, mikä saattaa selittää paljonkin. Joka tapauksessa väistämättömästi aloin ajatella geenejä ja aineenvaihduntaa. Jospa vain olen saanut sellaiset geenit, jotka olisivat olleet pula-ajalla menestymisen valtti. Ehkä minä en vain kerta kaikkiaan tarvitse ruokaa niin paljon kuin moni muu. Jos näin on, niin se on kyllä epäreilua.
Toisaalta voi yhtä hyvin olla, että tuo on vain helppo tekosyy olla lihava. "Mulla nyt on vain sellaiset geenit..." Ehkä peruskulutus kasvaa riittävästi, kun kehon painosta suurempi osa on lihasta. Nythän lähes puolet minusta on läskiä. Ja tämä ei ollut liioittelua. Body index -mittauksen jälkeen tiedän ihan täsmälleen.
Toisaalta siis lohdullista. Hoikkanakin voi syödä melko paljon, kunhan myös liikkuu ja kunhan ensin pääsee tästä älyttömästä läskimäärästä eroon.
Ainakin voin tällä ajatuksella lohduttautua. Oli se sitten totta tai ei.
Aamupaino 92,2
Ps Ostostv mainostaa juuri jotain kuolematona kuntolaitetta, jossa vain viisi minuuttia päivässä riittää laihduttamiseen ja unelmavartalosi saavuttamiseen. Pitäisiköhän tilata?
lauantai 7. kesäkuuta 2014
Huvittelun hinta
Kuulkaas kaikki pikku pallerot, minä olen muutaman viimepäivän ajan matkustellut, syönyt, juhlinut ja matkustellut. Vaakaa en ole käyttänyt kertaakaan, enkä nyt yhtään tiedä, miten hirveän turmiollinen tämä reissu on mahtanut olla. Varmasti on ollut, sen verran paljon on syöty ja juotu. Mutta nyt pääsen taas palaamaan arkeen. Huomenna punnitsen itseni, totean vahinkojen laadun ja määrän, ja jatkan siitä mihin jäin. Lasku voi olla kallis maksaa.
Matkasta vielä: tapasin mukavan, hauskan ja hyvännäköisen miehen, joka oli vielä kotoisin tästä aika läheltä. Aloin vahinhossa kiinnostua vähän enemmänkin illan mittaan, joten päädyttiin jatkamaan iltaa hänen huoneeseensa. Yksi asia johti toiseen, joten tuli testattua sekin, että kemia toimi. Ja sitten jälkeenpäin se ryökäle kertoo olevansa naimisissa. No, oma häpeänsä tietenkin - minähän en tiennyt, eikä ollut sormustakaan hänellä - mutta eipä niin ollen tarvitse siitäkään miehestä haaveilla. Jatkan elämääni edelleen sinkkuna.
Tässä voisi tietenkin vyöräyttää nyt katkeria katumuskyyneliä, että pitikin langeta ensitreffeillä, että eihän siitä mitään hyvää seuraa, mutta enpä kyynelöi. Ei kaduta nimittäin piiruakaan. Olipahan yhden illan ajan hauskaa.
Matkasta vielä: tapasin mukavan, hauskan ja hyvännäköisen miehen, joka oli vielä kotoisin tästä aika läheltä. Aloin vahinhossa kiinnostua vähän enemmänkin illan mittaan, joten päädyttiin jatkamaan iltaa hänen huoneeseensa. Yksi asia johti toiseen, joten tuli testattua sekin, että kemia toimi. Ja sitten jälkeenpäin se ryökäle kertoo olevansa naimisissa. No, oma häpeänsä tietenkin - minähän en tiennyt, eikä ollut sormustakaan hänellä - mutta eipä niin ollen tarvitse siitäkään miehestä haaveilla. Jatkan elämääni edelleen sinkkuna.
Tässä voisi tietenkin vyöräyttää nyt katkeria katumuskyyneliä, että pitikin langeta ensitreffeillä, että eihän siitä mitään hyvää seuraa, mutta enpä kyynelöi. Ei kaduta nimittäin piiruakaan. Olipahan yhden illan ajan hauskaa.
lauantai 31. toukokuuta 2014
Juhlien jälkeen
Eilisen juhlapäivän (valmistujaisia ja muuta sellaista) jäliltä odottelin tänään aamulla pahinta. En siis jättänyt eilen syömättä mitään. Söin kakkua ja juustoa ja kaikenlaista muutakin.
Ehkä kumminkin pidin vähän määriä silmällä, niin että normaalin juhlaähkyn sijaan olo oli ihan hyvä vielä kotonakin.
Minulla on ollut tapana aiemmin syödä kotona vielä juhlien jälkeen. Se on ollut vähän jokin siirtymärituaali. Kotiutuminen on tapahtunut syömällä jotain lisää - usein paljon.
Tai sitten mättö on vain jäänyt päälle.
Joka tapauksessa nyt onnistuin välttämään sen. Onneksi. Toista takapakkipäivää peräkkäin en olisikaan halunnut nähdä.
Aamupaino 91.7
Ehkä kumminkin pidin vähän määriä silmällä, niin että normaalin juhlaähkyn sijaan olo oli ihan hyvä vielä kotonakin.
Minulla on ollut tapana aiemmin syödä kotona vielä juhlien jälkeen. Se on ollut vähän jokin siirtymärituaali. Kotiutuminen on tapahtunut syömällä jotain lisää - usein paljon.
Tai sitten mättö on vain jäänyt päälle.
Joka tapauksessa nyt onnistuin välttämään sen. Onneksi. Toista takapakkipäivää peräkkäin en olisikaan halunnut nähdä.
Aamupaino 91.7
perjantai 30. toukokuuta 2014
Jumi
Taisin nyt sitten saapua siihen tahmeanhirveään jumituskohtaan, josta eteenpäin pääseminen vaatii ankaraa ponnistelua, tuskaa ja sinnikkyyttä. Vähän niin kuin olisi tarttunut reisiä myöten suohon, jonka yli nyt vain on päästävä, ellei halua upota kokonaan.
Elävästi muistan viime kerran. Olin ollut päiväkausia älyttömän vähäkalorisella dieetillä, eikä paino liikahtanut mihinkään. Ajattelin että perkele, minähän sitten vaikka teen ihmeen ja elän loppu elämäni pyhällä hengellä, mutta periksi en anna. Itketti melkein, kun ajattelin, etten ehkä enää koskaan söisi mitään. Sitten se paino alkoi laskea ja yhtäkkiä sitä putosi paljon ja nopeasti.
Se onkin se ainoa kerta, kun olin melkein ihannepainoinen jonkin aikaa.
Tänään sain vähän huonoja uutisia. Nyt punnitaan sekin, pystynkö vähentämään lohtusyömistä. Okei, mulla on paha mieli ja kurja olo, mutta onko mun pakko paikata sitä tavalla, joka kaduttaa huomenna viimeistään. Todennäköisesti heti jo syödessä.
Aamupaino 92.3 (ärsyttävästi vähän enemmän kuin eilen.)
Elävästi muistan viime kerran. Olin ollut päiväkausia älyttömän vähäkalorisella dieetillä, eikä paino liikahtanut mihinkään. Ajattelin että perkele, minähän sitten vaikka teen ihmeen ja elän loppu elämäni pyhällä hengellä, mutta periksi en anna. Itketti melkein, kun ajattelin, etten ehkä enää koskaan söisi mitään. Sitten se paino alkoi laskea ja yhtäkkiä sitä putosi paljon ja nopeasti.
Se onkin se ainoa kerta, kun olin melkein ihannepainoinen jonkin aikaa.
Tänään sain vähän huonoja uutisia. Nyt punnitaan sekin, pystynkö vähentämään lohtusyömistä. Okei, mulla on paha mieli ja kurja olo, mutta onko mun pakko paikata sitä tavalla, joka kaduttaa huomenna viimeistään. Todennäköisesti heti jo syödessä.
Aamupaino 92.3 (ärsyttävästi vähän enemmän kuin eilen.)
Loiva lasku parempi kuin ei mitään
Olen ihan häpeämättömän tyytyväinen siihen, että paino on taas laskusuunnassa eiliseen nähden. Haaveilen nyt, että viikon loppuun mennessä se painuisi alle tuon toissapäiväisen pohjalukeman.
Muistini mukaan jossain vaiheessa laihduttamista tulee aina sellainen vaihe - vieläpä melko alussa - että huolimatta ruokavaliosta ja liikunnasta paino vain jumittaa. Pelkään sitä hetkeä.
Tämän päivän osalta toiminta ei tue tavoitetta kovinkaan hyvin. En käynyt lenkillä tänäänkään ja olen syönytkin vähän liikaa (jopa palan kakkua, auts) - mutta kuitenkin huomattavasti vähemän kuin vielä viikko sitten. Jospa paino tosiaan putoaisi, kun vain lakkaan syömästä kuin virtahepo.
Aamupaino 92,2
Muistini mukaan jossain vaiheessa laihduttamista tulee aina sellainen vaihe - vieläpä melko alussa - että huolimatta ruokavaliosta ja liikunnasta paino vain jumittaa. Pelkään sitä hetkeä.
Tämän päivän osalta toiminta ei tue tavoitetta kovinkaan hyvin. En käynyt lenkillä tänäänkään ja olen syönytkin vähän liikaa (jopa palan kakkua, auts) - mutta kuitenkin huomattavasti vähemän kuin vielä viikko sitten. Jospa paino tosiaan putoaisi, kun vain lakkaan syömästä kuin virtahepo.
Aamupaino 92,2
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Vain kerran viikossa vaa'alle?
Paino heittelehtii irrationaalisesti kuin pörssikurssit. Tänään painoin 700 grammaa enemmän kuin eilen, mutta onneksi yli kilon vähemmän kuin toissapäivänä.
Eilisessä painossa ei ollutkaan mitään järkeä. Ihan kuin olisin punnituksen ajaksi riisunut toisen tissin kokonaan pois. Tai ehkä jopa molemmat.
Huvittaa aina ne viiskytjotainkiloiset naiset, jotka osaa sanoa oman painonsa vaihteluvälin puolen kilon tarkkuudella. Itsestäni tuntuu, että tuollainen viiden kilon haitari olisi ihan hyvä, ei tuntuisi että valehtelee kun sitä painoaan joutuu kertomaan. Että siinä se pyörii tällä hetkellä yhdeksänkymmenen ja yhdeksänkymmeneviiden välillä.
Tiedän myös, että juuri tästä painon päivittäisestä heilahtelusta johtuen laihduttajan pitäisi punnita itsensä vain kerran viikossa tai jotain. Tai vielä mieluummin luottaa peiliin.
Ei sovi minulle. Minä tarvitsen palautetta ihan päivittäin. Pikkuisenkin pienempi lukema tuntuu palkitsevalta, ihan kuin saisi pusun ja tapautuksen takamukseen hyvän aamun kunniaksi. Kasvava painolukema puolestaan pakottaa vähän miettimään. Että ihan oikeastiko söin eilen pitsaa? No ei kai tämä SITTEN mikään ihme ole. Nyt sellaiset hölmöilyt pois, muru.
Palaute viikon välein on liian harvoin minulle. En minä jaksa pysyä viikkoa kiinnostuneena miehestäkään, jos se ei kertaakaan soita, tekstaa tai tule käymään. En vaikka se sitten toisi kimpun ruusuja.
Miettikää nyt tätä ruusuasiaa. Jos se sama mies tulee joka päivä käymään ja tuo joka päivä ruusun, niin pääset ilahtumaan seitsemän kertaa. Seitsemän kertaa onnellinen hetki versus yksi. Onko vaikea valinta?
Ja mitä tulee tiheästi saatuun palautteeseen, niin kyllä kiitos sitä minulle myös mieheltä (jos sellainen sattuu löytymään), ei pelkästään vaa'alta. Olen kokeillut yhteiselämää sellaisenkin miehen kanssa, joka ei paljonkaan jaksanut kertoa hyvistä puolistani. Ei toisaalta moittinutkaan kuin harvoin. Tosin sitten tuli aina täyslaidallinen. Joka tapauksessa minä olin jo aina siihen mennessä unohtanut, millaisista tilanteista hänen ärtymyksensä oli alkanut. "Neljä viikkoa sitten sanoit...."
Niin hyvät kuin huonotkin terveiset pitää saada heti. Minusta se on reilua peliä.
Aamupaino 92,6
(Jalkasärky on alkanut. Viime yö oli sen vuoksi h-i-r-v-e-ä. Täytyy varata läjä särkylääkkeitä kotiin.)
Eilisessä painossa ei ollutkaan mitään järkeä. Ihan kuin olisin punnituksen ajaksi riisunut toisen tissin kokonaan pois. Tai ehkä jopa molemmat.
Huvittaa aina ne viiskytjotainkiloiset naiset, jotka osaa sanoa oman painonsa vaihteluvälin puolen kilon tarkkuudella. Itsestäni tuntuu, että tuollainen viiden kilon haitari olisi ihan hyvä, ei tuntuisi että valehtelee kun sitä painoaan joutuu kertomaan. Että siinä se pyörii tällä hetkellä yhdeksänkymmenen ja yhdeksänkymmeneviiden välillä.
Tiedän myös, että juuri tästä painon päivittäisestä heilahtelusta johtuen laihduttajan pitäisi punnita itsensä vain kerran viikossa tai jotain. Tai vielä mieluummin luottaa peiliin.
Ei sovi minulle. Minä tarvitsen palautetta ihan päivittäin. Pikkuisenkin pienempi lukema tuntuu palkitsevalta, ihan kuin saisi pusun ja tapautuksen takamukseen hyvän aamun kunniaksi. Kasvava painolukema puolestaan pakottaa vähän miettimään. Että ihan oikeastiko söin eilen pitsaa? No ei kai tämä SITTEN mikään ihme ole. Nyt sellaiset hölmöilyt pois, muru.
Palaute viikon välein on liian harvoin minulle. En minä jaksa pysyä viikkoa kiinnostuneena miehestäkään, jos se ei kertaakaan soita, tekstaa tai tule käymään. En vaikka se sitten toisi kimpun ruusuja.
Miettikää nyt tätä ruusuasiaa. Jos se sama mies tulee joka päivä käymään ja tuo joka päivä ruusun, niin pääset ilahtumaan seitsemän kertaa. Seitsemän kertaa onnellinen hetki versus yksi. Onko vaikea valinta?
Ja mitä tulee tiheästi saatuun palautteeseen, niin kyllä kiitos sitä minulle myös mieheltä (jos sellainen sattuu löytymään), ei pelkästään vaa'alta. Olen kokeillut yhteiselämää sellaisenkin miehen kanssa, joka ei paljonkaan jaksanut kertoa hyvistä puolistani. Ei toisaalta moittinutkaan kuin harvoin. Tosin sitten tuli aina täyslaidallinen. Joka tapauksessa minä olin jo aina siihen mennessä unohtanut, millaisista tilanteista hänen ärtymyksensä oli alkanut. "Neljä viikkoa sitten sanoit...."
Niin hyvät kuin huonotkin terveiset pitää saada heti. Minusta se on reilua peliä.
Aamupaino 92,6
(Jalkasärky on alkanut. Viime yö oli sen vuoksi h-i-r-v-e-ä. Täytyy varata läjä särkylääkkeitä kotiin.)
tiistai 27. toukokuuta 2014
Kolme pientä por... lupausta
"Marja laihtui 40 kiloa - tuntui ihmeelliseltä vaihtaa koosta 48 kokoon 34."
No epäilemättä tuntui.
Vihaan naistenlehtiä.
Tai ehkä viha on vähän liian voimakas ilmaus, mutta kyllä ne herättävät minussa enemmän negatiivisia tunteita kuin positiivisia. Niiden selailu aiheuttaa väistämättä närkästystä, närästystä, ärtymystä, astmaa, ahdistusta, kateutta, kiukkua, kuumotusta ja hengitysvaikeuksia.
Miksi niissä aina vaikeudet on voitettu, kilot pudotettu, rakkaus löydetty, elämäntilanne hyväksytty, lapsi saatu jne.?
Onko menestytarinoiden lukeminen muka voimauttavaa?
No, ajauduin kuitenkin muutama päivä sitten tilanteeseen, jossa joutuu selaamaan naistenlehtiä, ja katselin sitten näiden 40 ja 20 ja 30 kiloa laihtuneiden naisten notkeansileitä uumia, kukkamekkoisia vartaloita, hymyileviä kasvoja ja kiinteitä käsivarsia, ja tunsin tursuavani ulos omasta mekostani. Satuin hiukan myöhemmin vilkaisemaan peiliin, ja tajusin musertuneena, että siellä peilipinnan takana paarusti mekkoon puserrettu tynnyri. Uumaa sillä ei ollut.
Ehkä se oli se, mikä sai aikaan muutospäätöksen.
Jonkinlainen suunnitelma varmaan auttaa muutoksen aikaansaamisessa. Siksipä listaankin tähän nyt näitä muutoksia, joita aion elämässäni tehdä:
1. Alan käydä lenkillä. Olen jo miettinyt itselleni vakireitin, jonka ajattelin yrittää kiertää alkuun vuoroin kävellen, vuoroin juosten. Myöhemmin jaksan kyllä juosta koko lenkin. Tiedän. Olen aikaisemminkin lenkkeillyt. Inhoan sitä. Tästä avaudun teille joskus toiste. Joka tapauksessa aion käydä lenkillä vähintään kolme kertaa viikossa. Ei siitä muuten taida olla sanottavaa hyötyä.
2. Vähennän syömistä todella radikaalisti. Tällä hetkellä vedä varmaan parituhatta kaloria päivässä. Ihan pelkkää ruokaa. Tiedän vanhastaan, että nopeimmin paino lähtee putoamaan, kun heti alkuun ottaa todella niukkakalorisen linjan. Ehkä jotain 500 kaloria päivässä. Se tarkoittaa helvettiä. Huokaus.
Poikkeustilanteita ei lasketa. Kuten sitä, että joku päättää viedä minut ravintolaan treffeille (tuskin tapahtuu) tai että työmerkeissä pääsen jonkin mielettömän tarjoilun ääreen. Eikä juhlia tietenkään.
Ja totuuden nimissä on sanottava, että jos pysy noin tuhannessa, olen sittenkin ihan tyytyväinen.
3. Jätän pois hiilihydraatteja. No en tietenkään kasviksista tulevia hiilareita, mutta vehnän, pastan, riisin ja sokerin. Ruis käy, mutta vain hyvin pieninä määrinä. Tästä tulee hirveää. Inhoan jo nyt joka hetkeä.
Se siitä. Ei enempää muutoksia kerralla, muuten noista ei toteudu mikään. En esimerkiksi lupaa olla juomatta alkoholia. Enkä polttamatta tupakkaa, jos joskus sattuisi huvittamaan. Enkä harrastamatta seksiä. Sikäli kun sitä on tarjolla.
Aamupaino 91,9
(Tämä alkuvaihe on ihan kamala. Saan katteettoman positiivisen käsityksen laihdutuksen etenemisestä. Ja kohta kumminkin painonkehitys kääntyy varmaan väistämättä toiseen suuntaan, kun nämä alkuvaiheessa irtoavat nesteet ja muut turhat on lähteneet.)
Niin ja se lenkki. Ei toteutunut tänäänkään.
No epäilemättä tuntui.
Vihaan naistenlehtiä.
Tai ehkä viha on vähän liian voimakas ilmaus, mutta kyllä ne herättävät minussa enemmän negatiivisia tunteita kuin positiivisia. Niiden selailu aiheuttaa väistämättä närkästystä, närästystä, ärtymystä, astmaa, ahdistusta, kateutta, kiukkua, kuumotusta ja hengitysvaikeuksia.
Miksi niissä aina vaikeudet on voitettu, kilot pudotettu, rakkaus löydetty, elämäntilanne hyväksytty, lapsi saatu jne.?
Onko menestytarinoiden lukeminen muka voimauttavaa?
No, ajauduin kuitenkin muutama päivä sitten tilanteeseen, jossa joutuu selaamaan naistenlehtiä, ja katselin sitten näiden 40 ja 20 ja 30 kiloa laihtuneiden naisten notkeansileitä uumia, kukkamekkoisia vartaloita, hymyileviä kasvoja ja kiinteitä käsivarsia, ja tunsin tursuavani ulos omasta mekostani. Satuin hiukan myöhemmin vilkaisemaan peiliin, ja tajusin musertuneena, että siellä peilipinnan takana paarusti mekkoon puserrettu tynnyri. Uumaa sillä ei ollut.
Ehkä se oli se, mikä sai aikaan muutospäätöksen.
Jonkinlainen suunnitelma varmaan auttaa muutoksen aikaansaamisessa. Siksipä listaankin tähän nyt näitä muutoksia, joita aion elämässäni tehdä:
1. Alan käydä lenkillä. Olen jo miettinyt itselleni vakireitin, jonka ajattelin yrittää kiertää alkuun vuoroin kävellen, vuoroin juosten. Myöhemmin jaksan kyllä juosta koko lenkin. Tiedän. Olen aikaisemminkin lenkkeillyt. Inhoan sitä. Tästä avaudun teille joskus toiste. Joka tapauksessa aion käydä lenkillä vähintään kolme kertaa viikossa. Ei siitä muuten taida olla sanottavaa hyötyä.
2. Vähennän syömistä todella radikaalisti. Tällä hetkellä vedä varmaan parituhatta kaloria päivässä. Ihan pelkkää ruokaa. Tiedän vanhastaan, että nopeimmin paino lähtee putoamaan, kun heti alkuun ottaa todella niukkakalorisen linjan. Ehkä jotain 500 kaloria päivässä. Se tarkoittaa helvettiä. Huokaus.
Poikkeustilanteita ei lasketa. Kuten sitä, että joku päättää viedä minut ravintolaan treffeille (tuskin tapahtuu) tai että työmerkeissä pääsen jonkin mielettömän tarjoilun ääreen. Eikä juhlia tietenkään.
Ja totuuden nimissä on sanottava, että jos pysy noin tuhannessa, olen sittenkin ihan tyytyväinen.
3. Jätän pois hiilihydraatteja. No en tietenkään kasviksista tulevia hiilareita, mutta vehnän, pastan, riisin ja sokerin. Ruis käy, mutta vain hyvin pieninä määrinä. Tästä tulee hirveää. Inhoan jo nyt joka hetkeä.
Se siitä. Ei enempää muutoksia kerralla, muuten noista ei toteudu mikään. En esimerkiksi lupaa olla juomatta alkoholia. Enkä polttamatta tupakkaa, jos joskus sattuisi huvittamaan. Enkä harrastamatta seksiä. Sikäli kun sitä on tarjolla.
Aamupaino 91,9
(Tämä alkuvaihe on ihan kamala. Saan katteettoman positiivisen käsityksen laihdutuksen etenemisestä. Ja kohta kumminkin painonkehitys kääntyy varmaan väistämättä toiseen suuntaan, kun nämä alkuvaiheessa irtoavat nesteet ja muut turhat on lähteneet.)
Niin ja se lenkki. Ei toteutunut tänäänkään.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Olisit laskenut lampaita
Väsyttää armottomasti. En saanut yöllä unta. Ennen olisin noussut ylös, ottanut jääkaapista jotain pientä, sanotaan nyt vaikka kolme, neljä voileipää, kasan kinkkua tai juustoa tai molempia sekä pari lasia maitoa. Sitten olisin taas nukahtanut. Tai ainakin valvominen olisi ollut mukavampaa.
Nyt en ottanut.
Valvoskelin sitten.
Yösyöminen on jotenkin lohdullista. Kovin usein en sellaista harrastanut, mutta unettomia öitä sattuu aina silloin tällöin, ja niihin se on aina ollut hyvä apu. Pitäisi kai keksiä joku muu rutiini sen tilalle.
Muistan aiemmista laihdutuskausista, että nälkäisenä unen saannin yrittäminen on todellakin tuskaa. Muistan myös, että jossain vaiheessa jalkoja särki koko ajan, eikä nukkumisesta tullut siksi mitään. Lisäksi itse laihtuminen aiheuttaa unentarpeen vähenemistä. Nukkuminen ei vain onnistu samalla tavalla.
Pakko sanoa, että nämä lieveilmiöt eivät ole minusta ollenkaan mukavia. Nukkuminen on. Haluan nukkua hyvin ja olla pirteä.
Toisaalta kaikelle kärsimykselle on hyvä syy. Haluan lopultakin päästä eroon näistä typeristä läskeistä.
Ajattelen välillä yhtä miestä, jonka tapasin jonkin aikaa sitten. Tapailtiin muutama kerta, pidin hänestä paljon ja olisin mielelläni jatkanut tapailemista. Hän kuitenkaan ei halunnut jatkaa. Minä olin kuulemma viehättävä ja kivaa seuraa, mutta hänen elämäntilanteeseensa seurustelu ei nyt sopinut.
Tekosyyltähän se kuulosti. Kohteliaan miehen kohteliaat pakit.
"Häivy, läski."
No, en tiedä onko ylipainolla oikeasti ollut merkitystä, enkä saa tietenkään koskaan tietääkään.
Mutta itse en välty siltä ajatukselta. Senkin vuoksi näistä ihroista on päästävä eroon. Etten voi enää pistää epäonnistumisia läskin syyksi.
Polvi on parempi. En tiedä uskallanko juosta tänään, mutta ainakin se turvotus on laskenut. Tosin jäykältä tuntuu. Eiköhän se siitä taas iltaa kohti rasittuessaan turpoaa.
Tässä laihduttamisessa on mukavat pari ekaa päivää. Toki ärsyttää ollaa syömättä, mutta näinkin massiivisessa elopainossa on paljon sitä, mitä alussa lähtee. Niinpä nyt on parissa päivässä hävinnyt 1,2 kiloa. Se ei ole paljon, eikä näy missään eikä varsinkaan ole läskiä, mutta sillä on psykologinen vaikutus. Herättää toiveita ja luo uskoa. Onhan se hyvä kahden päivän pudotukseksi. Kunpa pystyisi sellaisiin lukemiin sittenkin, kun se mitä lähtee on läskiä.
No, painon putoamin hidastuu todennäköisesti juuri nyt. Siitä vaiheesta pitää sitten mennä yli pelkällä sitkeydellä. Muistaakseni se nopeutuu sitten taas jossain kohtaa. Ehkä. Toivottavasti.
Aamupaino 93,8 kg.
ps. Ei lenkkiä tänäänkään.
Nyt en ottanut.
Valvoskelin sitten.
Yösyöminen on jotenkin lohdullista. Kovin usein en sellaista harrastanut, mutta unettomia öitä sattuu aina silloin tällöin, ja niihin se on aina ollut hyvä apu. Pitäisi kai keksiä joku muu rutiini sen tilalle.
Muistan aiemmista laihdutuskausista, että nälkäisenä unen saannin yrittäminen on todellakin tuskaa. Muistan myös, että jossain vaiheessa jalkoja särki koko ajan, eikä nukkumisesta tullut siksi mitään. Lisäksi itse laihtuminen aiheuttaa unentarpeen vähenemistä. Nukkuminen ei vain onnistu samalla tavalla.
Pakko sanoa, että nämä lieveilmiöt eivät ole minusta ollenkaan mukavia. Nukkuminen on. Haluan nukkua hyvin ja olla pirteä.
Toisaalta kaikelle kärsimykselle on hyvä syy. Haluan lopultakin päästä eroon näistä typeristä läskeistä.
Ajattelen välillä yhtä miestä, jonka tapasin jonkin aikaa sitten. Tapailtiin muutama kerta, pidin hänestä paljon ja olisin mielelläni jatkanut tapailemista. Hän kuitenkaan ei halunnut jatkaa. Minä olin kuulemma viehättävä ja kivaa seuraa, mutta hänen elämäntilanteeseensa seurustelu ei nyt sopinut.
Tekosyyltähän se kuulosti. Kohteliaan miehen kohteliaat pakit.
"Häivy, läski."
No, en tiedä onko ylipainolla oikeasti ollut merkitystä, enkä saa tietenkään koskaan tietääkään.
Mutta itse en välty siltä ajatukselta. Senkin vuoksi näistä ihroista on päästävä eroon. Etten voi enää pistää epäonnistumisia läskin syyksi.
Polvi on parempi. En tiedä uskallanko juosta tänään, mutta ainakin se turvotus on laskenut. Tosin jäykältä tuntuu. Eiköhän se siitä taas iltaa kohti rasittuessaan turpoaa.
Tässä laihduttamisessa on mukavat pari ekaa päivää. Toki ärsyttää ollaa syömättä, mutta näinkin massiivisessa elopainossa on paljon sitä, mitä alussa lähtee. Niinpä nyt on parissa päivässä hävinnyt 1,2 kiloa. Se ei ole paljon, eikä näy missään eikä varsinkaan ole läskiä, mutta sillä on psykologinen vaikutus. Herättää toiveita ja luo uskoa. Onhan se hyvä kahden päivän pudotukseksi. Kunpa pystyisi sellaisiin lukemiin sittenkin, kun se mitä lähtee on läskiä.
No, painon putoamin hidastuu todennäköisesti juuri nyt. Siitä vaiheesta pitää sitten mennä yli pelkällä sitkeydellä. Muistaakseni se nopeutuu sitten taas jossain kohtaa. Ehkä. Toivottavasti.
Aamupaino 93,8 kg.
ps. Ei lenkkiä tänäänkään.
Ja eihän se kestänyt
Tänään ei lenkistä tule mitään. Polvi meni rikki. Ketuttaa kuin pientä oravaa.
No hyvä on, melko isoa oravaa...
Joka tapauksessa jalan takia projekti menee hankalaksi.
Jos en pysty liikkumaan, kulutus putoaa olemattomaksi, enkä ikinä saa painoa putoamaan. Minä kun olen juuri sitä kivikauden selviytyjätyyppiä. Vähäinenkin energiamäärä riittää ylläpitämään ja jopa luomaan vararavintoläskiä ympäriinsä.
No niin, ei siis liikuntaa tänään.
Syömisen suhteen onnistuin vähän paremmin. Ei puhettakaan tietenkään mistään 500 kalorista, mutta tuplalla siitä selvisin. Sekin tarkoittaa, että olen vähentänyt ruokamäärää kolmannekseen. Ihan hyvä.
Olen ollut koko päivän vähän huolissani omasta mielialastani. Tarkemmin sanoen sen pysyvyydestä. Tämä nykyinen mieliala on projektin kannalta ihan hyvä. Hitunen uhmakkuutta, rutkasti päättäväisyyttä ja koko lailla valmiutta sitkeään odotukseen.
Toisaalta tunnen kyllä itseni.
Huonompi päivä tai pettymyksen hetki saattaa hyvinkin luoda hälläväliäasenneteen: "Ihan sama mitä syön, ei tämä läski tästä kumminkaan katoa enkä minä voi tämän paremmin laihanakaan. Kukaan ei kumminkaan kiinnostu minusta, joten voin edes syödä jotain ja nauttia siitä." Ja sitten lips ja reps ja hups.
Myös parempi päivä on vaarallinen. Hetken hybris. "Hittojako se kenellekään kuuluu minkä näköisenä ja millä tavalla minä elämääni elän. Voin ihan hyvin syödä mitä huvittaa. Olen valtavan upea ja kaunis muutenkin." Ja sitten taas lips ja reps ja hups.
Pitäisi olla vakaa kuin vatupassi ja puskea eteenpäin härkäpäisellä sitkeydellä.
Huoh.
Mulle on tyypillisempää fiiliksen mukaan lehahtelu.
Aamupaino 94,1.
No hyvä on, melko isoa oravaa...
Joka tapauksessa jalan takia projekti menee hankalaksi.
Jos en pysty liikkumaan, kulutus putoaa olemattomaksi, enkä ikinä saa painoa putoamaan. Minä kun olen juuri sitä kivikauden selviytyjätyyppiä. Vähäinenkin energiamäärä riittää ylläpitämään ja jopa luomaan vararavintoläskiä ympäriinsä.
No niin, ei siis liikuntaa tänään.
Syömisen suhteen onnistuin vähän paremmin. Ei puhettakaan tietenkään mistään 500 kalorista, mutta tuplalla siitä selvisin. Sekin tarkoittaa, että olen vähentänyt ruokamäärää kolmannekseen. Ihan hyvä.
Olen ollut koko päivän vähän huolissani omasta mielialastani. Tarkemmin sanoen sen pysyvyydestä. Tämä nykyinen mieliala on projektin kannalta ihan hyvä. Hitunen uhmakkuutta, rutkasti päättäväisyyttä ja koko lailla valmiutta sitkeään odotukseen.
Toisaalta tunnen kyllä itseni.
Huonompi päivä tai pettymyksen hetki saattaa hyvinkin luoda hälläväliäasenneteen: "Ihan sama mitä syön, ei tämä läski tästä kumminkaan katoa enkä minä voi tämän paremmin laihanakaan. Kukaan ei kumminkaan kiinnostu minusta, joten voin edes syödä jotain ja nauttia siitä." Ja sitten lips ja reps ja hups.
Myös parempi päivä on vaarallinen. Hetken hybris. "Hittojako se kenellekään kuuluu minkä näköisenä ja millä tavalla minä elämääni elän. Voin ihan hyvin syödä mitä huvittaa. Olen valtavan upea ja kaunis muutenkin." Ja sitten taas lips ja reps ja hups.
Pitäisi olla vakaa kuin vatupassi ja puskea eteenpäin härkäpäisellä sitkeydellä.
Huoh.
Mulle on tyypillisempää fiiliksen mukaan lehahtelu.
Aamupaino 94,1.
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Joku syy pitää olla
Tänään tuli mitta täyteen. Kahdessakin mielessä. Henkisesti sain tarpeekseni elämäntilanteestani ja fyysisesti saavutin massiivisen 95 elopainokilon lukeman.
Olen nelikymppinen nainen, enkä tästä ainakaan nuorru. Olen elänyt liian suuren osan elämästäni lihavana, käytännössä koko elämäni, aivan varhaislapsuutta lukuunottamatta.
Olen ennenkin laihduttanut ja tiedän millä keinolla se onnistuu. En tiedä miten painon saa pysymään alhaalla - näköjään en, vaikka tätä en haluaisi myöntää.
Olen kuolemankyllästynyt tilanteeseni. Läskiä on kertynyt, viimekesäiset vaatteet eivät mahdu - ja ne vaatteet ostin viime kesänä, koska edelliskesäiset eivät mahtuneet. Maha röllöttää, tissit tursottavat, leukaheltta tutisee, iho kiiltää, ritsikoiden kaaret kaivertavat käsivarsiläskejä ja sisäreidet hiertyvät rikki.
Miehet, joita tapaan, pitävät minua viehättävänä persoonana, mutta siinäpä se. Vielä viime kesänä kiinnostusta oli enemmän. Jokin raja on rikkoutunut tässä vuoden kuluessa. Minä eronneena haluaisin mielelläni mukavan miehen vierelleni. Tiedän, ettei tämä miesasia ainakaan ole hyvä syy laihduttaa, mutta en pysty olemaan itsekään enää olemaan itseeni tyytyväinen ja tuntemaan itseäni kauniiksi, kuin aivan erityisen hyvinä päivinä. En halua joutua siihen tilanteeseen, etten tunne itseäni kauniiksi enää koskaan.
Ja sitä paitsi polvet ovat alkaneet oireilla. Polviparat. Niillä on ihan liikaa painoa päällä.
On aika ryhtyä muutoksiin.
Näistä haluan päästä eroon:
- 20 kiloa. Olen lihomisvaiheessa, ja menossa kohti kammoamaani, henkilökohtaista ennätystäni. Nyt siihen on matkaa kymmenen kiloa. On aika pysäyttää painonnousu ja kääntää käyrä toiseen suuntaan. Nyt se on pakko tehdä. 20 kiloa pois ei tarkoittaisi kohdallani kuin normaalipainon ylärajan tuntumaan pääsyä, mutta siihen olisin jo tyytyväinen.
- Ylimääräiset tavarat. Miten on mahdollista, että kaikki kaapit taas tursottavat täysinä? Lisääntyykö roina itsestään?
Näistä en halua luopua:
- Sisustaminen. Oi, mun ihana koti. Tämä todellakin antaa loputonta nautintoa. Eikä lihota.
- Baari-illat. Kyllä tämän ikäinenkin vielä bailaa, todellakin. Ei hirveän usein, mutta aina silloin tällöin. Alkoholi lihottaa, tiedetään, mutta silti. Jos sitä vaikka tapaisi jonkun. Ja tanssiminen on kivaa. Samoin hyvän ystävän kanssa juttelu. Onnistuneesta illasta saa energiaa, joka kantaa pitkälle. Huonosta illasta saa krapulan, johon tulee syötyä liikaa.
Nämä haluan saada:
- Parempi kunto.
- Ihana mies.
Tiedän kohoavan painoni syyt: tykkään ruuasta ja syön liikaa. Syön myös vääristä syistä. Syön tankatakseni, syön väsymykseen, syön janoon, syön hemmotellakseni itseäni, syön tullakseni onnelliseksi, syön etten olisi yksinäinen jne. En syö herkkuja, karkkeja, kakkuja tai keksejä. Suklaata enintään. Syön ihan tavallista ruokaa. Massiivisia määriä. Siihen siis tässä nyt ensin täytyy vaikuttaa.
Tiedän, miten laihduttaminen pitäisi tehdä, jotta sen tekisi oikein. Tiedän myös, että oikein laihduttaminen on t-u-s-k-a-s-t-u-t-t-a-v-a-n hidasta, enkä siksi pysty siihen. Tiedän myös, että tapahtui laihtuminen miten nopeasti vain, tapahtuu se aina liian hitaasti. Mieli ei malttaisi odottaa tuloksia.
Näin ollen ajattelin tehdä homman niin, kuin olen sen pari kertaa aiemminkin tehnyt: alkuun tiukka vähäkalorinen dieetti, hiilareita alas ja juoksulenkki per päivä. Kurja homma, että kaikki nuo kolme toimenpidettä kuulostavat kuolettavan tylsiltä. En millään haluaisi.
Sen takia on tämä blogi.
Pakko purkaa jonnekin.
Niin tein viimeksikin, ja se toimi.
No, siinä on huonot puolensa. Laihduttamisesta ja blogistakin tulee helposti suorastaan pakkomielle, mutta tulkoon nyt sitten. Pakko saada jotain kuitenkin tapahtumaan. (Kyllä, tämä on ensisijaisesti laihdutusblogi - hiukan myös liikuntablogi. Ja sinkkublogi. Tai ehkä jotain ihan muuta, aika näyttää.)
Tämä riittää toistaiseksi.
Tänään lähden vielä illalla tekemään lenkin. Lupaan sen tässä teille ja itselleni.
Ps. Tein sen lenkin. Kokonaisuudessaan 5 km. Ensimmäiset kolme hölkkäsin, viimeiset kaksi kävelin. Parasta mihin tällä hetkellä pystyn. Aikaa kulu 45 min. En voi kai olla erityisen tyytyväinen vauhtiin tai matkaan, mutta ainakin kävin lenkillä.
Olen nelikymppinen nainen, enkä tästä ainakaan nuorru. Olen elänyt liian suuren osan elämästäni lihavana, käytännössä koko elämäni, aivan varhaislapsuutta lukuunottamatta.
Olen ennenkin laihduttanut ja tiedän millä keinolla se onnistuu. En tiedä miten painon saa pysymään alhaalla - näköjään en, vaikka tätä en haluaisi myöntää.
Olen kuolemankyllästynyt tilanteeseni. Läskiä on kertynyt, viimekesäiset vaatteet eivät mahdu - ja ne vaatteet ostin viime kesänä, koska edelliskesäiset eivät mahtuneet. Maha röllöttää, tissit tursottavat, leukaheltta tutisee, iho kiiltää, ritsikoiden kaaret kaivertavat käsivarsiläskejä ja sisäreidet hiertyvät rikki.
Miehet, joita tapaan, pitävät minua viehättävänä persoonana, mutta siinäpä se. Vielä viime kesänä kiinnostusta oli enemmän. Jokin raja on rikkoutunut tässä vuoden kuluessa. Minä eronneena haluaisin mielelläni mukavan miehen vierelleni. Tiedän, ettei tämä miesasia ainakaan ole hyvä syy laihduttaa, mutta en pysty olemaan itsekään enää olemaan itseeni tyytyväinen ja tuntemaan itseäni kauniiksi, kuin aivan erityisen hyvinä päivinä. En halua joutua siihen tilanteeseen, etten tunne itseäni kauniiksi enää koskaan.
Ja sitä paitsi polvet ovat alkaneet oireilla. Polviparat. Niillä on ihan liikaa painoa päällä.
On aika ryhtyä muutoksiin.
Näistä haluan päästä eroon:
- 20 kiloa. Olen lihomisvaiheessa, ja menossa kohti kammoamaani, henkilökohtaista ennätystäni. Nyt siihen on matkaa kymmenen kiloa. On aika pysäyttää painonnousu ja kääntää käyrä toiseen suuntaan. Nyt se on pakko tehdä. 20 kiloa pois ei tarkoittaisi kohdallani kuin normaalipainon ylärajan tuntumaan pääsyä, mutta siihen olisin jo tyytyväinen.
- Ylimääräiset tavarat. Miten on mahdollista, että kaikki kaapit taas tursottavat täysinä? Lisääntyykö roina itsestään?
Näistä en halua luopua:
- Sisustaminen. Oi, mun ihana koti. Tämä todellakin antaa loputonta nautintoa. Eikä lihota.
- Baari-illat. Kyllä tämän ikäinenkin vielä bailaa, todellakin. Ei hirveän usein, mutta aina silloin tällöin. Alkoholi lihottaa, tiedetään, mutta silti. Jos sitä vaikka tapaisi jonkun. Ja tanssiminen on kivaa. Samoin hyvän ystävän kanssa juttelu. Onnistuneesta illasta saa energiaa, joka kantaa pitkälle. Huonosta illasta saa krapulan, johon tulee syötyä liikaa.
Nämä haluan saada:
- Parempi kunto.
- Ihana mies.
Tiedän kohoavan painoni syyt: tykkään ruuasta ja syön liikaa. Syön myös vääristä syistä. Syön tankatakseni, syön väsymykseen, syön janoon, syön hemmotellakseni itseäni, syön tullakseni onnelliseksi, syön etten olisi yksinäinen jne. En syö herkkuja, karkkeja, kakkuja tai keksejä. Suklaata enintään. Syön ihan tavallista ruokaa. Massiivisia määriä. Siihen siis tässä nyt ensin täytyy vaikuttaa.
Tiedän, miten laihduttaminen pitäisi tehdä, jotta sen tekisi oikein. Tiedän myös, että oikein laihduttaminen on t-u-s-k-a-s-t-u-t-t-a-v-a-n hidasta, enkä siksi pysty siihen. Tiedän myös, että tapahtui laihtuminen miten nopeasti vain, tapahtuu se aina liian hitaasti. Mieli ei malttaisi odottaa tuloksia.
Näin ollen ajattelin tehdä homman niin, kuin olen sen pari kertaa aiemminkin tehnyt: alkuun tiukka vähäkalorinen dieetti, hiilareita alas ja juoksulenkki per päivä. Kurja homma, että kaikki nuo kolme toimenpidettä kuulostavat kuolettavan tylsiltä. En millään haluaisi.
Sen takia on tämä blogi.
Pakko purkaa jonnekin.
Niin tein viimeksikin, ja se toimi.
No, siinä on huonot puolensa. Laihduttamisesta ja blogistakin tulee helposti suorastaan pakkomielle, mutta tulkoon nyt sitten. Pakko saada jotain kuitenkin tapahtumaan. (Kyllä, tämä on ensisijaisesti laihdutusblogi - hiukan myös liikuntablogi. Ja sinkkublogi. Tai ehkä jotain ihan muuta, aika näyttää.)
Tämä riittää toistaiseksi.
Tänään lähden vielä illalla tekemään lenkin. Lupaan sen tässä teille ja itselleni.
Ps. Tein sen lenkin. Kokonaisuudessaan 5 km. Ensimmäiset kolme hölkkäsin, viimeiset kaksi kävelin. Parasta mihin tällä hetkellä pystyn. Aikaa kulu 45 min. En voi kai olla erityisen tyytyväinen vauhtiin tai matkaan, mutta ainakin kävin lenkillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)