Taisin nyt sitten saapua siihen tahmeanhirveään jumituskohtaan, josta eteenpäin pääseminen vaatii ankaraa ponnistelua, tuskaa ja sinnikkyyttä. Vähän niin kuin olisi tarttunut reisiä myöten suohon, jonka yli nyt vain on päästävä, ellei halua upota kokonaan.
Elävästi muistan viime kerran. Olin ollut päiväkausia älyttömän vähäkalorisella dieetillä, eikä paino liikahtanut mihinkään. Ajattelin että perkele, minähän sitten vaikka teen ihmeen ja elän loppu elämäni pyhällä hengellä, mutta periksi en anna. Itketti melkein, kun ajattelin, etten ehkä enää koskaan söisi mitään. Sitten se paino alkoi laskea ja yhtäkkiä sitä putosi paljon ja nopeasti.
Se onkin se ainoa kerta, kun olin melkein ihannepainoinen jonkin aikaa.
Tänään sain vähän huonoja uutisia. Nyt punnitaan sekin, pystynkö vähentämään lohtusyömistä. Okei, mulla on paha mieli ja kurja olo, mutta onko mun pakko paikata sitä tavalla, joka kaduttaa huomenna viimeistään. Todennäköisesti heti jo syödessä.
Aamupaino 92.3 (ärsyttävästi vähän enemmän kuin eilen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti